Tutkija Jani Valkama
EU:n elektroniikkajäte-, materiaalikielto- ja
tuotesuunnitteludirektiivit lisäävät
ympäristökysymysten merkitystä
elektroniikkateollisuudelle. Kehityssuuntana on
tuotelähtöisyys, siten että jatkossa valmistaja on
vastuussa tuotteensa
koko
elinkaaren ympäristönäkökohtien hallinnasta.
Valmistajan on siis hallittava
koko tuotantoketjun tietoja lähtien raaka-ainetuotannosta aina
tuotteiden
loppukäsittelyyn. Tämä merkitsee, että tuotteiden
elinkaariarviointeihin
perustuvan tiedon merkitys kasvaa entisestään.
Elektroniikan ympäristökysymykset ovat olleet mukana
laitoksen tutkimuksessa ja
opetuksessa vuodesta 1997. Laitoksen
avainosaaminen
ympäristökysymyksissä liittyy tuotteiden
ympäristövaikutusten elinkaariarviointiin (LCA, Life Cycle
Assessment), ympäristötietoiseen
tuotesuunnitteluun ja tuotelähtöisten
ympäristövaatimusten ja -lainsäädännön (WEEE-,
ROHS-
ja EUP-direktiivit1)
sisältöön ja niiden
vaatimuksiin vastaamiseen. Opetusta annetaan mm.
opintojaksolla ELE-4050, Elektroniikkatuotteen suunnittelun
ympäristönäkökohtia, jonka tueksi on laadittu eDFE
-verkko-oppimateriaali.
Elinkaariarviointeja on tehty yhteistyössä teollisuuden
kanssa mm. hisseille, hitsauskoneille, mittalaitteille,
taajuusmuuttajille ja valaistusjärjestelmille. Tuloksia on
hyödynnetty
esimerkiksi ympäristötuoteselosteiden laadinnassa ja
ympäristötietoisen
tuotesuunnittelun koordinoinnissa. Laitoksella on
käytössä GaBi 4 LCA -ohjelmisto ja -tietokanta.
Tällä hetkellä ympäristöaiheinen tutkimus on
keskittynyt painettavan
elektroniikan ympäristönäkökohtien tutkimiseen,
jotta näitä voidaan ennakoida
jo teknologiakehitysvaiheessa. Aiempia hankkeita ovat olleet mm. ELEDFE
–tutkimusprojekti yhteistyössä
ABB Oy Bau Drivesin, Helvar
Oy Ab:n ja Vaisala
Oyj:n sekä Tuotekehitys
Oy Tamlinkin (koordinaattori) kanssa. Tavoitteena oli parantaa
elinkaariarvioinnin hyödynnettävyyttä
ympäristötietoisessa tuotesuunnittelussa. Tämän
taustalla on vaatimuksensa tuotteen
elinkaaren hallinnalle ja energiankulutukselle antava EUP-direktiivi ja
sen
kehitteillä olevat tuoteryhmäkohtaiset
täytäntöönpanotoimenpiteet.
1 Linkit Euroopan Komission www-sivuille
Päivitetty 01.09.2009 Hokkanen Mirja